Aikuisten tuntikuvaukset
Aikuisbaletti (avoin taso)
Balettitunnilla kehitetään kehon liikkuvuutta, ryhtiä ja tasapainoa klassisen baletin liikkeitä hyväksi käyttäen. Tunti on avoin niin aloittelijoille kuin jo edistyneemmillekin. Baletti kuuluu jokaiselle ikään tai kokoon katsomatta. Tule sellaisena kuin olet ja toteuta balettihaaveesi!
Bailatino
Bailatino® on tanssillinen liikuntamuoto, jossa tanssitaan latinalaista tanssia latinalaiseen musiikkiin, turvallisessa ilmapiirissä, ja ilman suorituspaineita. Bailatinossa ei vaadita tanssitekniikan osaamista, vaan tärkeämpää on luoda ilmapiiri, jossa liikkuja nauttii oman vartalonsa käytöstä omien resurssiensa mukaan sekä kokee oppimisen että onnistumisen riemua. (Suomen Tanssiurheiluliitto). Tunnin lopussa myös lyhyt lihaskunto ja venyttely.
Buusteri
Buusteri on tehokas voimatunti, jossa käsitellään kaikki kehon lihasryhmät. Toistomäärät ovat alle 12, ja harjoitus tehdään painoja käyttäen, lihasmassan kehitykseen tähdäten. Oman kehityksen tällä tunnilla huomaa helposti, kun painot kasvavat. Sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille.
Circuit
Tunnilla hyödynnetään omaa kehonpainoa sekä koulusalin puolapuita ja köysiä. Töitä tehdään 45 sekuntia per liike ja kuljetaan rataa läpi. Soveltuu kaiken ikäisille.
Core+venyt.
Tehokas keskivartalotreeni, jossa vahvistetaan vatsalihaksia sekä keskivartalon tukilihaksia. Tunnin lopussa pitkät koko kehon venyttelyt.
Dance
Jazz-tanssin tekniikkaan pohjautuva reipastempoinen tanssitunti, joka sisältää myös hyppyjä ja käännöksiä. Tunnilla harjoitellaan monipuolisesti tekniikkasarjoja, myös salin poikki liikkuen, sekä koreografiaa lopputunnista. Tunti on avoin kaiken tasoisille.
Easy Dance
Tällä tanssitunnilla riittää, että olet! Voit olla aloittelija tai kokenut tanssija, sillä ei ole väliä. Koe tanssin ilo, musiikin voima ja anna latinorytmien viedä mukanaan.
Easy-Step
Tunti, jossa kohotetaan sykettä askeltamalla step-laudalle helppoja askelsarjoja ja -kuvioita. Askelsarjojen jälkeen vuorossa on lihaskunto-osuus. Lyhyet loppuvenyttelyt.
HIIT
HIIT eli ’high intensity interval training’ on täsmäisku kestävyyskunnon harjoitteluun. Tunti alkaa rauhallisilla alkulämmittelyillä jonka jälkeen tehdään n. 20 minuuttia sykkeennostoa ja lihaskuntoa reiluin lepotauoin. Kaikki liikkeet on mahdollista tehdä ilman hyppyjä askeltaen ja treeni on sovellettavissa monen eri tason jumpparille. Lopussa loppuvenyttelyt.
Itämainen tanssi (avoin taso)
Tunti alkaa kehoa avaavalla ja lämmittävällä verryttelyllä, ja jatkuu liikkuvuutta lisäävällä perusliikeratojen läpikäynnillä. Lisäksi harjoitellaan itämaisen tanssin tekniikkaa ja tanssitaan pieniä liikesarjoja. Tunnin lopussa harjoitellaan koreografiaa. Tanssityyli pohjautuu eritoten egyptiläiseen tanssiin. Loppuravistelut ja venyttelyt. Tunnille ovat tervetulleita niin aloittelijat kuin edistyneemmätkin.
Jooga
Rauhallista ja lempeää hathajoogaa. Tunti koostuu joogan perusliikkeistä eli asanoista. Asanoita tehdään hengityksen rytmissä.
Kehonhuolto
Rauhallista kehon lämmittelyä seuraa vaihtelevasti tasapaino-, liikkuvuus- ja voimaharjoitteita. Tunnin lopuksi venytellään ja rentoudutaan. Tunti soveltuu esimerkiksi loppujäähdyttelyksi rankan treenin jälkeen tai lempeäksi kehon ja mielen huolloksi päivän päätteeksi.
Keppijumppa
Tunnilla tehdään helppoja alkuaskelluksia keppiä mukana käyttäen. Kepin avulla voidaan lisätä rankaan liikkuvuutta ja parantaa ryhtiä. Lisäksi tunti sisältää lihaskunto-osuuden ja loppuvenyttelyt.
Kumpparijumppa
Tykkäätkö aerobickista? Sitten tämä tunti on sinua varten.
Viemme askelluksen uudelle tasolle liittäen mukaan kuminauhan käsiin sekä jalkoihin. Sinulla on täysi kontrolli siitä kuinka kevyttä tai raskasta liikettä haluat tunnin aikana tehdä. Sykkeet saadaan mukavasti koholle ja kaikki lihakset saavat aktivointia tunnin aikana. Tunnin lopussa vielä kattava vatsalihas treeni.
Lavis-lavatanssijumppa
Helppo, hauska ja hikinen tunti, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Tunnin päättävät lyhyet loppuvenytykset. Lavista tanssahdellaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Tunnilla kannattaa olla kengät, joiden pohja hieman luistaa.
Lihaskunto
Lihaskuntotunnilla kehitetään koko kehon lihasvoimaa ja -kestävyyttä monipuolisesti kehonpainolla sekä mahdollisia irtopainoja käyttäen. Tunnilla keskitytään puhtaan tekniikan löytämiseen oikeiden lihasten parhaan aktivoinnin mahdollistamiseksi. Lihaskuntoa ylläpitämällä ja kehittämällä lihakset ja luusto vahvistuvat, rasvakudos pienenee, tasapaino ja ryhti paranevat, ja arki helpottuu.
Liikkuvuus
Tunnin pääpaino keskittyy liikkuvuuden lisäämiseen dynaamisten liikeratojen avulla sekä kehoa huoltaviin ja vahvistaviin harjoitteisiin.
Tavoitteena on herätellä ja aktivoida kehon lihas- hermojärjestelmää, vapauttaa liikeratoja ja helpottaa lihaskireyksiä. Harjoitteet tehdään rauhallisesti, joka auttaa kehittämään kehonhallintaa ja hahmotuskykyä. Tunnin päätteeksi on lyhyt loppurentoutus.
Tunti soveltuu kaiken ikäisille ja kuntoisille. Tunnilla tehtävistä harjoitteista annetaan aina tarpeen mukaan variaatioita.
Tunnille kannattaa pukeutua kevyisiin ja joustaviin vaatteisiin. Sisäkenkiä ei tarvita. Loppurentoutukseen voi halutessaan varata jotain lämmintä päälle.
Nia-tanssi
Tanssillinen tunti, jossa on elementtejä eri tanssi- ja kamppailulajeista sekä rentoutustekniikoista. Koreografiat ovat helppoja ja musiikki vaihtelevaa ja inspiroivaa. Tunnilla liikutaan laajasti salissa. Tunnin lopussa on venyttely- ja rentoutusosuus.
Pilates
Tunnilla tehdään koko kehon liikesarjoja seisten ja mattoharjoitteina yhdistettynä oikeaan hengitystekniikkaan. Harjoitukset kehittävät liikkuvuuden lisäksi koordinaatiota ja vahvistavat sekä kehon syviä että pinnallisia lihaksia.
RopeHIIT
Rope Skippingin ja HIITin yhdistelmätunti. Tunti kulkee HIITin peruskaavalla alkaen alkulämmittelyillä ja sen jälkeen työtä tehdään lyhyillä lihaskunto- ja sykkeennosto-osioiden vuorotteluilla. Osa sykkeennostoista tehdään hyppynarulla, mutta hyppiminen tai narun käyttö ei ole pakko! Ohjaajalta saat aina variaatoita. Lopussa lyhyet loppuvenyttelyt.
TNV-Body
Helpohko askelsarja, lihaskuntoliikkeitä koko keholle ja loppuvenyttelyt.
TNV-Power
Tehokas patteritreeni koko vartalolle. Lämmittelyn jälkeen treenataan monipuolisesti eri lihasryhmiä sykkeenkohotusta unohtamatta. Tunnin lopussa lyhyet palauttavat venyttelyt.
TNV-Pumppi
Alkulämmittely, jonka jälkeen lihaskuntoliikkeitä voimatankoa ja muita välineitä hyväksi käyttäen. Loppuvenyttelyt.
Tuolijumppa
Tuolijumppa ylläpitää lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Tunnilla käytössä on tuoli ja käsipainot. Tunnin saa liikkua musiikin tahdissa tai oman fiiliksen mukaan. Välillä mennään nopeampaa haastaen mieltä sekä kroppaa ja välillä venytään oikein rauhakseen päästä varpaisiin.
Osioita tehdään istuen sekä seisten tuolista tukea ottaen. Mahdollisuus on aina myös tehdä koko tunti istuen. Tuolijumppa tehdään aina pilke silmässä, eikä oteta vakavasti. Oma liike on tärkein!